torstaina, elokuuta 30

Lava beds


Oltiin tänään Kalifornian puolella Lava bedseillä. Möngittiin laavakivestä muodostuneissa luolissa kypärät päässä ja taskulamput kourassa, oli jopa vähän pelottavaakin. Meitä varoitettiin lepakoista, jotka kantaa jotain vissiinkin jopa tappavaa sairautta, joka leviää puremien välityksellä. Onneksi ei törmätty lepakoihin, sen sijaan käärmeeseen, liskoihin, peuroihin ja sensellaisiin. Luolissa ei myöskään saanut pitää mitään ihan hirveää meteliä, ettei käy köpelösti ja luola sorru.


Alueelle oli merkitty reitti, jonka varrella oli noin kymmenkunta luolaa. Oli tosi vaikeakulkuisia ja matalia, jouduttiin kyykkimään, mutta myös korkeita ja pitkiä ja suuria (ei onneksi eksytty), ja kaikki oli erilaisia sisältä. Luolissa oli kylmä (muuten kova helle, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta), ja keväisin ja alkukesästä niissä voi olla jäätä. 


Täällä kaikki hyvin,
Love Heini

2 kommenttia:

  1. Anonyymi31/8/12

    Ihanaa kuulla susta! <3

    <3:lla vanhin serkkusi

    VastaaPoista