sunnuntaina, tammikuuta 6

Mount Shasta, CA

Hyvälle viikonlopulle vielä parempi päätös. Tänään aamulla minä ja host-veljeni lähdettiin host-äidin lapsenlapsien isän (monimutkaista) kanssa ajamaan Mount Shastalle Kaliforniaan laskettelemaan. Matkaa oli runsas puolitoista tuntia. 
Päivä oli upea - aurinko paistoi (sunny california he he), pakkasta oli parisen astetta eikä tuullut. Ei liian kylmä muttei myöskään liian lämmin, perfect. Rinteet olivat todella hyvässä kunnossa ja muutenkin kivoja. Laskettelupaikka itsessään ei ollut mikään hirveän suuri. Hissejä oli vain kolme, mutta koska jonoja ei ollut lähes ollenkaan ja hisseihin sai laskea melkein suoraan, se ei haitannut. Jokaisen hissin huipulta lähti kuitenkin vähintään kuusi rinnettä alas, ja jotkut niistä erkanivat vielä omiksi reiteikseen, joten kyllä siellä kuusi tuntia sai kevyesti kulumaan ilman kyllästymistä.
Mount Shasta, 4000 metriä merenpinnasta, on edelleenkin aktiivinen tulivuori ja kuuluu Kaskadivuoristoon. Ei sitä ihan joka päivä Suomessa pääse tulivuorelle laskettelemaan. Se on sen verran korkealla, että vuorella on lumihuippu ympäri vuoden.
Ja vaikka tämä vuori sijaitsee Kaliforniassa melkein kahden tunnin ajomatkan päässä, meidän pihalta näkee vuorelle asti. Musta on niin hirveän hassua ajatella, kuinka kaukana ja samalla lähellä jokin voi olla. Olin muutenkin aika vaikuttunut, sillä ei meillä Suomessa ihan tuollaisia vuoria pääse näkemään.

Meillä oli kuitenkin oikein hyvä päivä rinteessä ja ehjinä, uupuneina tosin, päästiin kotiin. 
Ps. Mitä sitä turhaan tuolihisseihin turvakaiteita laittamaan... Nimim. erittäin kovin selkänojasta kiinnipitänyt.

2 kommenttia:

  1. ..ja mites ne hissimiehet? ;) hahaha
    ei mut oikeesti ihania kuvia!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..kovin ystävällisiä ja mukavia olivat :) haha gracias chica :) !

      Poista